Kirkon lapsi- ja nuorisotyönt. neuvottelupäivät, Jkylä 12.1.2010

12.01.2010admin

1. sunnuntai loppiaisesta
Matt 5:13-17.

Kotikaste muutama vuosi sitten. Omakotitalo, nuorten vanhempien ensimmäinen lapsi.. Seurakuntaa koolla vajaa parikymmentä, sellaista kuin näissä seurakunnan kokoontumisissa on: eri puolilta maata, sulavasti ylittäen kaikki maantieteelliset seurakuntarajat.

Pappi oli nuorehko, mutta ei ensimmäistä kertaa asialla Toimituskeskustelut käyty, toimitus asiallinen. Isä luki tekstin, osa väestä yhtyi uskontunnustukseen ja isä meidän -rukoukseen, osa mumisi hiljaa itsekseen. Lapsi nukkui kummin sylissä. Pyhän hetken tuntu.

Kasteen jälkeen istuttiin olohuoneeseen ja odotettiin kahvia. Pappi yritti käynnistää keskustelua ensin lapsen nimestä. Kukaan ei oikein osannut sanoa mitään. Parin kommentin jälkeen keskustelu hyytyi. Pappi yritti uudelleen, nyt ulkona hakkuvasta koirasta. Hetki puhuttiin koirista, jotka pelkäävät ukkosta. Pian sekin keskustelu hiljeni.

Ensimmäisen kupillisen jälkeen pappi teki lähtöä. Se valitteli kiireitä, toivotteli siunausta. Lapsen isä saattoi papin ovelle.

Voin hyvin kuvitella, että pappi oli pettynyt. Hän oli sitä sukupolvea, joka on omaksunut työnäyn, jossa tärkeintä on ihmisten kohtaaminen. Tässä sellaista ei tainnut tapahtua. Hän saattoi ajatella, ettei osannut ja että keskustelu varmaan vapautui kun hän lähti.

Hän ei ollut enää näkemässä, miten joku meni ulos tupakalle, pari vetäytyi keittiöön, suurin osa joi toista kuppia olohuoneessa kohtuullisen hiljaisuuden vallitessa.

Pappi ei voinut tietää, millainen seurakunta tosiasiallisesti oli koolla. Hän ei voinut tietää, että lapsen isän vanhemmat olivat vaikean avioeronsa jälkeen ensimmäisen kerran saman katon alla ja vielä niin, että lapsen äidin uusi miesystävä oli myös mukana. Hän ei voinut tietää, että lapsen äidin veli oli juuri saanut potkut työpaikasta, jonka hänen isänsä oli hänelle järjestänyt, ja isä oli kieltäytynyt puhumasta pojalleen. Eikä hän voinut tietää, että lapsen isän ainoa veli perheineen ei ollut paikalla. Toisille lapsen isä oli vain sanonut, etteivät ne tulleet.

Se oli sen koolla olleen seurakunnan todellisuutta. Sen todellisuuden keskellä lapsi kasvoi ja eli, se oli hänen varsinainen maailmansa. Vanhemmilleen hän oli tärkeä, senkin jälkeen kun näiden keskinäinen suhde oli särkynyt väkivaltaan ja eroon. Millään erityisellä ihmisten kohtaamisella kastetilanteessa sitä todellisuutta ei voinut tavoittaa.

Tämä lapsi on juuri se, joka jonkun teidän seurakunnassa tulee kerhoon tai rippikouluun tai teitä vastaan koulun käytävällä. Puhelette kenties, enemmän tai vähemmän syvältä Olennaista on, että siinäkin tilanteessa hänen varsinainen maailmansa, se jossa on rakentunut hänen perustava suhteensa elämään, luottamus ja epäluottamus, on sen seurakunnan maailma, joka oli hänen kastehetkellään paikalla, niitten ihmisten todellisuus. Niitä, tärkeimpiä ihmisiään hän kantaa mukanaan. Sen keskellä hänestä on kasvanut se lapsi ja nuori joka hän on. Parhaimmillaan voitte aavistaa siitä jotain, tai nähdä siitä pienen osan, mutta hänen maailmaansa, siihen millaista on olla juuri hän, siihen ette pääse sisään.

Oliko siis kastetoimitus tyhjä seremonia ja merkityksetön muotomeno, hetken juhla, jossa kirkko ei onnistunut kohtaamaan ihmisten varsinaista todellisuutta? Ei.

Siinä tapahtui tärkein. Pappi teki merkittävimmän, mitä kirkko voi ihmiselle tehdä. Hän kastoi lapsen. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Juuri se lapsi, ainutkertainen Jumalan luoma ihminen, otettiin siinä Kristuksen kirkon jäseneksi. Juuri hänelle, juuri sen koolla olleen seurakunnan keskellä kasvavalle ihmiselle, kuuluu kaikki, mitä Jumala on ihmistä varten varannut. Hänelle, juuri hänelle kuuluvat kaikki elämän rikkaudet. Juuri hänestä Jumala sanoo niin kuin Hän sanoi Jeesuksen kasteen yhteydessä: tämä on minun rakas poikani johon minä olen mieltynyt.

Sellaisena hän tulee jotakuta teistä vastaan kerhossa, rippikoulussa tai koulun käytävällä. Ehkä hän on se levoton, sulkeutunut, kova, tai hiljainen ja vetäytyvä, tai se joka haluaa miellyttää kaikkia. Ehkä ajattelet, pitäisi päästä kohtaamaan tuo lapsi tai hänen vanhempansa. Pitäisi ymmärtää hänen maailmansa. Se on hyvä, se on ihmisestä kiinnostumista ja hänen koko todellisuutensa todesta ottamista. Kenelle tahansa on mittaamattoman tärkeää, että on joku joka on hänestä kiinnostunut. Jollekulle te voitte olla se ainoa.

Mutta kun katsot tätä lasta, älä unohda tärkeintä. Hän on se lapsi, joka on kastettu. Hänestä juuri Jumala sanoo: Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mieltynyt. Hän on sitä, vaikket ikinä onnistuisi häntä kohtaamaan tai tavoittamaan. Hänen kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Hänen kaltaisistaan koostuu Kristuksen kirkko maan päällä.