Piispantarkastuksen messu, Kankaanpää 24.1.2010

24.01.2010admin

3.sunnuntai loppiaisesta

Matt 8:5-13

Matteuksen kertomus sadanpäällikön palvelijan parantamisesta näyttää Jeesuksen toiminnan kolmesta suunnasta. Se on erilaista riippuen siitä, kenen näkökulmasta katsotaan.

Ensinnä on sadanpäällikön palvelija. Hän on itse asiassa näyttämön ulkopuolella, hänestä vain tiedetään, että hän makaa halvaantuneena kovissa tuskissa. Hänessä näkyy ihminen, jonka tavanomainen elämä on katkennut ja hän on yhtäkkiä keskellä kipua, toimintakyvytön ja muiden armoilla. Sellainen tilanne voi aiheutua monista syistä. Tuska voi olla fyysistä, sairauden aiheuttamaa, se voi olla henkistä, se voi liittyä elämän perusedellytyksiin, ruokaan ja toimeentuloon, se voi liittyä ihmissuhteisiin, tai mielen särkymiseen. Syystä tai toisesta ihmiselle käy niin, että häneltä kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti vedetään jalat alta. Silloin ratkaisevaa on, että löytyy joku toinen ihminen, johon voi turvautua ja jonka tuella voi selviytyä.

Palvelijalle sellainen henkilö on hänen isäntänsä, sadanpäällikkö. Sadanpäällikön kautta erottuu toinen näkökulma kertomukseen. Tämä on roomalainen sotilas, joka on komennuksella Kapernauimista. Hän on todennäköisesti kotoisin jostain suuren Rooman valtakunnan kolkasta, joka tapauksessa kaukana kotoa, heitettynä kaikista maailman paikoista juuri Kapernaumin pikkukaupunkiin.

Tullessaan Jeesuksen luo hän ei ole asialla itsensä takia vaan palvelijansa. Hän ei siis etsi apua itselleen, oman elämänsä kysymyksiin, henkisiin, fyysisiin tai hengellisiin. Hänelle tärkeämpää, se mikä on saanut hänet liikkeelle, on toinen ihminen. Kaikesta päätellen hän on ystävystynyt palvelijansa kanssa; ehkä siinä on ihminen, jonka kanssa hän on voinut jakaa ikävän, vierauden ja yksinäisyyden. Huoli itselle tärkeästä ihmisestä on saanut hänen hakeutumaan Jeesuksen luo.

Sadanpäällikön tilanne saa ehkä itse kunkin kysymään itselleen, keitä mahtavat olla omat tärkeät ihmiset, ne voiden tuskan tuntee kuin omansa, ja joitten takia on valmis lähtemään liikkeelle. Tai yhtä hyvin kysymään, näenkö ja tunnistanko sen hädän, avuttomuuden ja yksin, oman onnensa nojaan jäämisen, joka on minun ulottuvillani.

Sadanpäälliköstä kerrotaan myös, että hän ei pidä itseään arvossa. Kun hän lähestyy Jeesusta, hän tuntuu ajattelevan, ettei hänen kaltaisellaan ole siihen oikeutta, tai ettei hän oikeastaan ole sellainen, joka voisi näin toimia. Jeesuksen huomio kuuluu toisille, ei hänelle, joka ei usko olevansa hyväksytty ja täysivaltainen. Hän ei kuulu Jeesuksen seuraajien sisäpiiriin, ei ole juutalaisten eikä valittujen joukossa. Hänen kokemuksensa on ulkopuolisen kokemus.

Ehkä sadanpäällikössä voi tunnistaa jotain tuttua se, joka kysyy nyt, kelpaanko minä kristittynä, kun olen tällainen. Ehkä se seurakunnan jäsen, joka mielessään ajattelee: kyllähän minä uskon, mutta en minä mikään uskovainen ole, en ole perillä uskonopillisista hienouksista, enkä ymmärrä tai osaa tulkita, mistä tässä kaikessa on kysymys.

Sadanpäälliköllä on siis oikeastaan kaksi kysymystä. Ensimmäinen kysymys on, miten voisi saada palvelijalle avun. Toinen kysymys, hänen omansa, on: onko minulla arvoa, hyväksytäänkö minut.

Kolmas näkökulma muodostuu niistä ihmisistä, jota olivat paikalla. Siinä oli hänen seuraajiaan ja opetuslapsiaan, ja todennäköisesti myös muuta kapernaumilaista väkeä. He olivat kelpo juutalaisia, osa vielä sellaisia, jotka olivat lähtenee erikseen Jeesuksen mukaan. He seurasivat tapahtumia. Heidän näkökulmastaan sadanpäällikkö oli vieras ja ulkopuolinen. Toki he ymmärsivät, että sellaisiakin piti auttaa. Mutta sadanpäällikköön nähden he katsoivat itse olevansa kuitenkin erityisessä asemassa, ikään kuin lähempänä Jumalaa.

Tämän joukon läsnäolo saa kysymään, tapahtuuko nyt jotain vastaavaa. Olenko mukana jossain sellaisessa, jossa toisia katsotaan väheksyen tai ylhäältäpäin, ikään kuin ulkopuolisina. Se voi tapahtua kansallisuuden tai alkuperän perusteella, se voi tapahtua sosiaalisin perustein, mutta myös hyvin hienovaraisesti ja huomaamatta myös hengellisin perustein; muodostuu sellainen asetelma, jossa on olemassa me ja sitten ne, joihin suhtaudutaan myönteisesti ja antaen heille periaatteessa arvo, mutta jotka kuitenkin ovat jotain muuta kuin me.

Kaikista kolmesta suunnasta katsottuna Jeesus toimii ja vaikuttaa, mutta eri tavoin.

Halvaantuneen kohdalla Jeesus toimii parantaen. Jeesus helpottaa miehen tuskan ja palauttaa hänen elämänsä. Halvaantunut itse ei tiedä tästä, hän vain paranee. Hänen näkökulmastaan Jeesus toimii tunnistamattomasti ja näkymättömästi. Niin hän toimii siellä, missä on inhimillistä kipua, tuskaa ja kärsimystä. Se tapahtuu toisen ihmisen välityksellä. Tässä tapauksessa tarvitaan sadanpäällikkö, . jona ansiosta halvaantunut ei jäänyt yksin. Mutta kärsimyksen lievittäminen, elämän tuhovoimien taltuttaminen on Jeesuksen työtä, vaikka hän toimii näkymättömästi ja tunnistamattomasti.

Sadanpäällikön kohdalla Jeesus tunnistaa miehen ulkopuolisuuden ja arvottomuuden kokemuksen. Hän antaa täyden arvon ja hyväksynnän sille, joka ei itse usko itseensä. Hän jopa nostaa sadanpäällikön, tämän muukalaisen, esikuvaksi: se joka tunsi itsensä sivullisesi, onkin juuri se joka on arvokas. Hänestä tekee esikuvallisen se, että hänessä yhdistyvät rakkaus ja usko. Hänen uskonsa ei ilmene selityksenä tai erityisenä uskonnollisena toimintana, se ilmenee vain sitä kautta, että hän pitää huolta toisesta ihmisestä, välittää tästä.

Tällä tavoin Jeesus osoittaa seuraajilleen sekä silloin että nyt, että uskoa ei voi mikään ryhmä omistaa, vaan sitä löytyy sieltä, missä sitä ei tunnista tai osaa ajatella. Uskoa löytyy sieltä, missä sillä ei ole mitään erityisiä uskonnollisia tuntomerkkejä. Sitä löytyy sivusta, hiljaisesta, arasta, sieltä, missä omaa uskoa ei edes ajatella erityisesti uskona.

Kolmannen näkökulman, seuraajiensa ja tavallisten kapernaumilaisten juutalaisten osalta Jeesus toimii taas omalla tavallaan. Heidän maailmansa joutuu ravistelluksi. Jeesus särkee sen kuvan, joka heillä on itsestään. Yhtäkkiä sisäpuoliset tulevat ulkopuolisiksi ja ulkopuoliset sisäpuolisiksi. Siinä kaikki valmiit jaottelut murtuvat, käsitykset oikeaan joukkoon kuulumisesta hajoavat. Kaikki joutuvat katsomaan itseään uudella tavalla.

Juuri näin Jeesus toimii yhä. Hän särkee kaikki kuvitelmat omasta tai oman ryhmän erityisyydestä ja pudottaa alas kaikki ne jotka asettuvat toisten yläpuolelle tai katsovat toisia väheksyen tai ulkopuolisina. Kaikkien käsitys itsestä ja omasta asemasta joutuu ravistelluksi.

Jeesus toimi Kapernaumissa samanaikaisesti monella tavalla, ja kaikkien osalta yllättävästi. Hän paransi, laittoi liikkeelle, armahti ja ravisti valmiit asetelmat hajalle. Niin hän vapautti ihmiset näkemään itsensä uudessa valossa. Sen hän teki tavalla, joka oli kaikille paikallaolijoille yllätys.