Pyhän Henrikin kulttuuripalkinnon jakotilaisuus, Turku 19.1.2010

19.01.2010admin

Pyhän Henrikin kulttuuripalkinto jaetaan tänään neljättä kertaa.

Pyhän Henrikin säätiö perusti vuonna 2002 Pyhän Henrikin kulttuuripalkinnon. Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustus taiteen tai muun kulttuurielämän alueella arkkihiippakunnassa tehdystä työstä, joka on merkittävällä tavalla edistänyt kirkollisen kulttuuriperinnön vaalimista tai kehittänyt kirkollisen elämän ja kulttuurielämän vuorovaikutusta.

Tänä vuonna säätiön hallitus on palkintotoimikunnan työn pohjalta päättänyt myöntää neljännen Pyhän Henrikin kulttuuripalkinnon arkkitehti Ulla Raholalle.

Ulla Rahola on ratkaisevalla tavalla ollut luomassa sitä kulttuuritekoa, joka arkkihiippakunnassa on viime vuoden aikana ollut huomattavin. Hän on suunnitellut Tyrvään Pyhän Olavin kirkon sisätilojen entisöinnin. Siten hänen työtään on se ympäristö, johon mm. Kirkon kulttuuripalkinnolla viime vuonna palkittujen taiteilijoiden Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen kirkkotaide asettuu.

Myöntämällä palkinnon arkkitehti Ulla Raholalle Pyhän Henrikin säätiö on halunnut nostaa esiin Pyhän Olavin kirkon sisätilojen kokonaisuuden. Siinä hengittävät poikkeuksellisella tavalla yhtaikaa kirkon historiallinen perintö, jumalanpalvelustilan klassinen pyhyys ja taiteen kautta tämän hetken ihmisen elämäntuntojen moninaisuus.

Kirkko ei näin ollen ole vain Rauhalan ja Lavosen ainutlaatuisten maalausten tausta vaan itsessään tasapainoinen interiööri, kirkkotila. Siinä tilassa kristillinen usko, historiallinen perintö ja moderni ihminen käyvät vuoropuhelua elämän perustavista kysymyksistä niin kuin sitä vain kirkossa voidaan käydä. Vuoropuheluun osallistuvat taiteen ohella myös penkit, alttari, lehterit, lattia – koko tila. Tämän kokonaisuuden luomisessa Ulla Raholalla sisätilan suunnittelijana on ollut ratkaiseva osuus.

Palkitsemalla Ulla Raholan emme palkitse vain Tyrvään Pyhän Olavin kirkon hyväksi tehtyä työtä. Hänen kätensä jälki näkyy myös monessa muussa kirkossa. Niistä mainittakoon Sääksmäen kirkon restaurointi, Ulvilan kirkon restaurointi ja korjaus sekä Porvoon tuomiokirkon jälleenrakennus. Muun muassa näissä Ulla Rahola on toiminut pääsuunnittelijana.

Kyseessä on siis huomion kohdistaminen siihen monesti näkymättömään kulttuurityöhön, jolla ylläpidetään ja vahvistetaan suomalaisen kulttuurin yhtä olennaista perintöä. Kirkkorakennuksiin on talletettuna keskiajalta lähtien kollektiivista muistia, jälkiä siitä, miten ihminen täällä on ollut elämänsä ja Jumalansa kanssa vastakkain.

Sen perinnön vaalimisessa Ulla Rahola on tehnyt merkittävän työn.

Työn taustalla erottuu poikkeuksellinen pieteetti ja taju kirkkorakennuksen sisältämistä monitasoisista arvoista. Pieteetti kohdistuu rakennushistoriaan, aikaisempien sukupolvien ammattitaitoon ja osaamiseen. Pieteetti kohdistuu inhimillisen kokemuksen historiaan; se jälki jonka ihmiset ovat kirkkoihin jättäneet on arvokas jälki, se on ihmisen jälki. Mutta pieteetti kohdistuu myös rakennuksen ainutlaatuiseen käyttötarkoitukseen jumalanpalvelustilana.

Kyse ei ole vain rakennusperinnön vaalimisesta – vaikka siinäkin olisi jo riittävä syy palkitsemiseen. Kirkkoja ei ole restauroitu museoiksi vaan tämän päivän ihmisten käyttöön. Samaan kirkkoon ovat ihmiset ennenkin tulleet kysymystensä ja rukouksensa kanssa, ja tärkeää on, että voivat tulla yhä. Se on edellyttänyt suunnittelijalta pieteettiä myös tämän hetken ihmisen syvimpiä tarpeita kohtaan.

Siinä lähestymistavassa, joka heijastuu niin Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa kuin muissakin Ulla Raholan vanhojen kirkkorakennusten restauroinnissa, keskelle ei lopulta näytäkään asettuvan rakennus vaan ihminen.

Ihminen näkyy osana pitkää sukupolvien ketjua, historian kerrosten perspektiivissä, mutta myös ihmisenä, joka haluaa kumartua pyhän edessä, kohdata pyhän ja tulla pyhän kohtaamaksi. .

Sellainen perspektiivi ihmisenä elämiseen on välttämätön ja sen korostaminen tämän hetken kulttuuritilanteessa erityisen merkityksellistä. Kyse on pyhän vaalimisesta modernin henkisen ja fyysisen maiseman keskellä.

Kun kirkot ovat vakaasti ja luontevasti maisemassa ja käytössä, ne kertovat, että nopeasykkeisen, monesti pinnallisen ja muutosta palvovan elämänmuodon keskellä on kuitenkin olemassa kosketus kulttuurin ja elämän syviin pohjavirtoihin. Ne kertovat että täällä käydään keskustelua elämän aivan perimmäisistä ehdoista. Täällä käydään keskustelua Jumalan kanssa.

Ulla Raholan työ puolustaa näin elämän syvimpiä arvoja. Sen tähtäyspisteenä ei näytä olevan oman, tunnistettavan taiteellisen kädenjäljen jättäminen vaan nöyrä tilan luominen toisille, sellaisen tilan, jossa menneisyyden ja tämän hetken ihminen voi käydä kaikkein merkityksellisintä keskustelua.

Sillä tavoin tunnistan työstä hiljaisen, mutta määrätietoisen kriittisen viestin: tärkeintä kulttuurissa ja elämässä ei määritellä markkinoilla tai julkisuudessa. Olennaiset merkitykset muodostuvat toisin, ja niitä on puolustettava.

Haluan onnitella arkkitehti Ulla Raholaa merkittävästä työstä kirkollisen ja kulttuurisen perinnön hyväksi.

Toivotan Sinulle armollisen Jumalan läsnäoloa työssäsi ja elämässäsi.