Pyhän Henrikin kulttuuripalkinnon myöntäminen Turun tuomiokapitulissa kirjailija Juha Seppälälle.

Pyhän Henrikin kulttuuripalkinto jaetaan tänään toista kertaa.

Turussa toimivan Pyhän Henrikin säätiön hallitus perusti vuonna 2002 Pyhän Henrikin kulttuuripalkinnon. Palkinnon suuruus on 5000 €. Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustus taiteen tai muun kulttuurielämän alueella arkkihiippakunnassa tehdystä työstä, joka on merkittävällä tavalla edistänyt kirkollisen kulttuuriperinnön vaalimista tai kehittänyt kirkollisen elämän ja kulttuurielämän vuorovaikutusta.

Ensimmäisen palkinnon vuonna 2004 sai muusikko Jukka Perko.

Järjestyksessä toisella kulttuuripalkinnolla palkittavan kohteen löytämiseksi säätiön hallitus nimesi runsas vuosi sitten toimikunnan, jonka tuli valmistella esitys 1-3 ehdokkaasta kulttuuripalkinnon saajaksi. Toimikunnan jäseniksi nimettiin Esko Halivaara, Helena Hyvönen, Kari Immonen, Jaana Rantala, Marja Ylönen ja Kari Mäkinen.

Toimikunnan valmistelun pohjalta säätiön hallitus on päättänyt myöntää Pyhän Henrikin kulttuuripalkinnon porilaiselle kirjailija Juha Seppälälle novellikokoelmasta Mitä sähkö on?

Juha Seppälän novellikokoelman Mitä sähkö on? valitsemista palkinnon kohteeksi säätiön hallitus perustelee seuraavasti:

”Novelleissaan kokoelmassa Mitä sähkö on? Juha Seppälä asettaa ihmisen perimmäistä todellisuutta vasten tavalla, joka on ehdottomuudessaan poikkeuksellista suomalaisessa kulttuurielämässä. Lukukokemus on ravisteleva ja koskettava. Seppälän kuva elämästä on tarkka ja armoton, mutta totuudellisuudessaan myös puhdistava ja vapauttava.

Novellien ankara kulttuuri- ja elämänmuotokritiikki nousee ihmisten asettamisesta radikaalilla tavalla pyhän kanssa vastakkain. Se huokuu samanaikaisesti nöyryyttä ja lujuutta. Novellit yltävät kuitenkin vielä syvemmälle. Ne ovat tutkielmia armon mahdollisuudesta, sovinnosta pyhän kanssa ja siitä, mikä paikka maailma on ihmiselle eksistentiaalisessa mielessä.

Näitä teemoja käsitelleessään Seppälä käy keskustelua kulttuurin kristillisen perinnön kanssa. Se on kielen ja kuvaston lähde, johon peilataan sitä, mistä ei voi puhua, mutta jonka varassa elämme.”

Omasta puolestani haluan vielä todeta, että valitessaan Seppälän novellit palkitsemisen kohteeksi säätiön hallitus on painottanut kirkollisen elämän ja kulttuurielämän sisällöllistä vuorovaikutusta. Kyseessä ei ole teos, joka ammentaisi kirkollisesta kulttuurista sen perinteisessä merkityksessä, mutta teos, joka ammentaa laajassa ja syvässä merkityksessä kulttuurin kristillisestä perinnöstä.

Näen, että palkinnon myöntäminen tämän kaltaiselle kirjallisuudelle ja tämän kaltaiselle eetokseltaan vahvalle kirjailijalle, tuo esiin kirkon ja kirjallisuuden vuorovaikutuksen tärkeyden kolmessa mielessä.

Kirkon tehtävä Kristuksen kirkkona on olla pyhän, armon ja sovituksen merkkinä maailmassa. Kirjallisuuden tehtävä on toinen, kuvata ihmisen kokemusta elämässä, kaunistelematta, totuudellisesti ja rehellisesti, tarvittaessa kyseenalaistaen ja haastaenkin. Näitä kysymyksiä ja puheenvuoroja meidän on kirkossa kuultava, jotta ymmärtäisimme paremmin sitä henkistä maisemaa, jonka keskellä kirkkona toimimme. Erityisen tärkeää on tunnistaa kirjallisuudessa ne äänet, jotka jäävät valtajulkisuuden katveeseen.
Sekä kirkossa että kirjallisuudessa kysymys on yrityksessä sanoittaa elämää, ja sanoittaa myös sanoittamatonta. Kielen merkityksen ja merkityksellisyyden kysyminen on yhteinen tehtävä. Seppälän novellit ovat hyvä esimerkki siitä, miten kirjallisuus etsii syvää, eksistentiaalisesti merkityksellistä sisältöä sanoille, jotka yleisessä puheessa uhkaavat kulua tyhjiin, sellaisille kuin rakkaus tai armo.
Yksi huolestuttavimmista ilmiöistä kulttuurissa on latteuden ja banaalisuuden vahvistuminen. Markkinoinnin ja viihteen kautta se haihduttaa ja hämärtää elämän ja ihmisen ainutkertaisuutta ja arvokkuutta. Tässä kirkko ja kirjallisuus toimivat kulttuurin samalla kenttäpuoliskolla, puolustaen syvyyttä ja merkityksellisyyttä.

Juha Seppälän novellikokoelma on rohkaiseva ja hieno esimerkki hedelmällisen vuorovaikutuksen mahdollisuudesta, tinkimättömän kirjailijan vakava puheenvuoro elämän perimmäisistä ehdoista myös suhteessa kristilliseen perintöön. Palkinto on Pyhän Henrikin säätiön puheenvuoro tässä keskustelussa.

Tässä yhteydessä ei ole vailla merkitystä, että Seppälän novellien käsittelemät kysymykset ovat suuria, suurimpia: kysymyksiä Jumalasta, sovituksesta, pyhästä ja armosta, joka kohtaa ihmisen valmistautumatta. Ne ovat siinä määrin suuria kysymyksiä, että niiden edessä ihminen on luonnostaan nöyrä ja hiljaa, ja vain aavistaa vastauksia.

Kirjallisuus ei ole pyhää. Se on inhimillistä puhetta. Se pysähtyy pyhän rajalle. Juuri tämän pysähtymisen ja hiljaisuuden pyhän edessä ankaran ja kaihtelematta kuvatun todellisuuden keskellä Seppälän novellit tuovat poikkeuksellisen herkästi esiin. Kirkossa tulemme samalle rajalle toista kautta.

Säätiön hallituksen puolesta ja omasta puolestani haluan onnitella Juha Seppälää.

Toivotan menestystä ja voimia siinä tehtävässä, joka sinulla kirjailijana on tässä maailmassa. Samalla haluan toivottaa Armollisen Jumalan siunausta sinun ja läheistesi elämään.